Palmusunnuntai: Herran kärsimys B – Jumala ilmoittaa itsensä ristillä
Lukemat: Is 50:4-7; Fil 2:6-11; Mk 14:1-15:47
Risti, korkein ilmoitus Jumalan rakkaudesta
Tämän päivän liturgia, esiteltyään meille Jeesuksen Jerusalemiin saapumisen ohikiitävän voiton, johtaa meidät pohtimaan ristin salaisuutta, Markuksen evankeliumin sydäntä. Risti on Markuksen kohdalla Jumalan ilmestyksen korkein hetki: "Silloin sadanpäällikkö, nähdessään hänen kuolevan sillä tavalla, sanoi: "Totisesti tämä mies oli Jumalan Poika!" (Markus 15:39). Sillä risti on Jumalan korkein ilmaus armo meille huipentuma, kun Jumala kumartui syleilemään ja pelastamaan ihmiskunnan.
Risti, "skandaali..., hulluus" (1. Kor. 1:23)
Mutta valitettavasti meille krusifiksi ei ole enää "skandaali…, hulluutta" (1. Kor. 1:23) ja samalla ihme, jonka eteen vaipua liikuttuneeseen palvontaan: tähän mennessä olemme tottuneet siihen, että tämän pyhän symbolin näkeminen, jota monet pitävät nyt kaulassa kuin mitä tahansa onnenkorettia, kornetin ja neliapilan välissä. Kirkoissammekin krusifiksit ovat usein hurskaita kuvauksia, joissa silmämme on tottunut lepäämään: niihin kiinnitetty Jeesus on ehkä tyyni ja melkein loistokas, ja siksi emme ymmärrä Jumalan rakkauden äärimmäistä ihmettä. Ristiinnaulittu Jeesus ei ole enää se, jolla ei ole ulkonäköä tai kauneutta, joka vetäisi katseemme... Ihmisten halveksittu ja karkotettu… kuin sellainen, jonka edessä me peitämme kasvomme” (Jes 53:2-3).
Meidän pitäisi silti osata kauhistua krusifiksin edessä; Krusifiksin pitäisi silti inhota meitä, kuten silloin, kun näemme valokuvia natsien keskitysleireillä tai hirvittävien terroristien tai diktaattoreiden vankiloissa kamalimmassa kidutuksessa kuolleista. Olemme ainoa uskonto maailmassa, jonka tunnuksena on julmimpien kidutusten kidutettu henkilö, jokaisella makaaberilla ja järjettömillä keinoilla, jotka ihmisen pahuus on keksinyt.
Ei ole tuskaa, joka ei kuuluisi Kristuksen kärsimyksiin.
Mutta juuri tästä syystä jokainen ihminen, jopa kaikkein hirvittävimmän väkivallan kärsinyt ja mitä hirvittävin pahuus kohtaa, voi kääntää katseensa Ristiinnaulittuun löytääkseen tuosta Jumalasta, joka on levinnyt sinne suurimman ymmärryksen, täydellistä solidaarisuutta. Ei ole tuskaa, joka ei kuuluisi Kristuksen kärsimyksiin, ei ole mitään pahaa, jota hän ei olisi ottanut itselleen: siksi hän on todella "Jumala meidän kanssamme" (Mt 1:23). Pitkäperjantaina liturgiassa Jeesus sanoo ristiltä: "Oi kaikki te, jotka kuljette tiellä, katsokaa ja katsokaa, onko olemassa kipua minun tuskaani!" Hänen "häviötyille, naarmuuntuneille kasvoilleen... on painettu jäljet kaikista maailman kurjuudesta. Kasvot, jotka keräävät muistiin kaikista kidutuksista, joita kaikkien aikojen miesten on kestettävä. Kristuksen ruumiista tulee ihmisen kivun rajaton maanosa. Tuolla ristillä on niiden taakka, jotka eivät kestä enempää... Totisesti, ristillä Kristus vastaanottaa inhimillisen kivun sakramentin. Tässä on Hän, joka "kantaa, kantaa, kantaa pois meidän tuskamme" (K. Barth). Ja Hän myös ottaa vastaan meidän syntiemme taakan…. (2. Kor. 5:21)… Mikä salamanvarsi, tuo risti… Se on raskas risti. Sillä raskas on miljoonien olentojen risti. Ja Kristuksesta, joka kantaa ne kaikki, tulee "se, joka ei enää kestä"… (Luuk. 23:26). Siitä hetkestä lähtien kuka tahansa voi huutaa: "En kestä enää!" Hän tietää, että on Joku, joka ymmärtää häntä. Koska hän on yrittänyt” (A. Pronzato).
Mieti ristiinnaulittua
Vain jos joka kerta kun katsomme ristiinnaulittua, osaamme edelleen olla liikuttuneita, tuntea inhoa sitä "surujen miestä kohtaan, joka tuntee hyvin ahdingon" (Jes 53:3), itkeä vihasta ja surusta, silloin olemme kykenevä "ymmärtämään... mikä on leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys, ja tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon, jotta tulisitte täytetyksi Jumalan kaikella täyteydellä" (Ef 3:18-19).