Ihmeellinen on Jumala pyhissään
Kuten Vatikaanin II kirkolliskokous opettaa, "Jumala ilmoittaa ihmisille elävässä valossa läsnäolonsa ja kasvonsa" (Lumen Gentium 50).
Ennen kuin pyhät ovat suojelijoita, joita voidaan kutsua, ennen kuin he ovat esikuvia, joita voidaan jäljitellä, he ovat merkkejä Jumalan läsnäolosta elämässä ja hänen kulkemisestaan läpi ihmiskunnan historian. Ja Jumalan kulku on aina ihmelapsi. Pyhät ovat ihmeellinen ja läpinäkyvin merkki Kristuksen läsnäolosta, joka elää ja toimii historiassa. Ihmeet ovat siis syy uskottavuuteen, iloon ja ylistykseen Jumalalle, koska hän toimii aina ihmiskunnan hyväksi. Kuten olemme jo raportoineet, paavi Franciscus sai viime päivinä kortin. Marcello Semeraro, pyhien dicasteryn prefekti, antoi luvan julkaista säädös, jolla tunnustetaan ihme, joka saatiin autuaan Elena Guerran, suuren luccheselaisen Pyhän Hengen mystikon, esirukouksesta. Kun puhumme ihmeistä, emme saa ajatella, että autuaat ja pyhät ovat ihmeidentekijöitä. Jeesus nuhteli fariseuksia, jotka pyysivät häneltä merkkiä taivaasta todisteena hänen jumalallisesta henkilöllisyydestään: ”Miksi tämä sukupolvi pyytää merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä" (Mk 8:11-12). Ensimmäinen merkki on hänen rakkautensa, hänen johdonmukainen elämänsä, hänen tottelevaisuus ja suhde Isään. Pyhien kohdalla ihmeet eivät todista heidän pyhyyttään, vaan heidän uskon, toivon ja rakkauden elämä. Kanoninen normi, joka edellyttää ihmettä autuaaksi ja kanonisaatioksi, on seurausta varovaisuuden sanelemasta kirkollisesta käytännöstä, jotta Jumalan palvelijan nimi voidaan kirjoittaa pyhien luetteloon. Ihmeessä, tapahtumassa, jota tiede ei voi selittää ja joka ylittää luonnonlait ja joka on saatu uskon ja siunattujen esirukouksen kautta, kirkko etsii jumalallista vahvistusta tuomiolleen todistajan elämästä ennen kuin ehdottaa häntä elämän malli ja välittäjä. Ymmärtäköön selvästi, että ihme tai ihmeet eivät tee pyhimystä, vaan heidän todistuksensa elämästä ja niiden teologisten hyveiden hyvä tuoksu, joita he konkreettisesti harjoittivat. Uskollisuutensa ansiosta he voivat rukoilla armon lähteen kanssa. Ihmeen pyyntö on vain kirkollinen normi, jota paavi voi muuttaa tai sallia poikkeuksen. Näiden selvennysten jälkeen kysymme itseltämme, mikä on se ihme, jonka paavi Franciscus on virallisesti katsonut autuaan Elena Guerran esirukoukseksi. Dicasteryn verkkosivuilta otamme seuraavan selostuksen.
Ihmeellinen paraneminen
Paulo G. putosi 5 puuta karsiessaan noin 2010 metrin korkeudesta. Hänet vietiin tajuttomassa tilassa Uberlândian sairaalaan, jossa hänellä diagnosoitiin erittäin vakava kallo-aivovamma, johon epäiltiin aivokuolemaa ja systeemisiä komplikaatioita, kuten keuhkokuume ja hepatiitti. Seuraavana päivänä hänelle tehtiin kraniotomia ja dekompressioleikkaus sekä frontaali-tyviloektomia. Leikkauksen jälkeen hänet siirrettiin tehohoitoon varautuneella ennusteella. 6. huhtikuuta tehty TT-skannaus osoitti, että potilaan tila oli heikentynyt niin paljon, että hänen kuolemansa oli odotettavissa. Hoitavat lääkärit keskeyttivät 10. huhtikuuta potilasta 11 tuntia piteleneen rauhoituksen, eikä potilaalla ollut seuraavana päivänä merkkejä neurologisesta reaktiosta. Aivokuoleman julistamista koskeva pöytäkirja avattiin 24. huhtikuuta. 15.-10. huhtikuuta potilas leijui elämän ja kuoleman välissä. Paikallisen Karismaattisen Uudistuksen jäsenet alkoivat järjestää rukousaikoja hänen toipumisen puolesta, kun hän sai tiedon hänen erittäin vakavasta tilastaan. Huhtikuun 27. päivästä lähtien he osoittivat rukouksensa autuaalle Elena Guerralle ja ottaen huomioon miehen vakavan tilan jatkumisen, rukousta tehostettiin ja jatkettiin yhdeksän peräkkäisenä päivänä. 17. huhtikuuta, 27 päivää kestäneen sairaalahoidon jälkeen, lääkärit havaitsivat potilaan tilan paranemisen. Potilas reagoi tuskallisiin ärsykkeisiin ja hengitti spontaanisti. Kaksi päivää myöhemmin hänet siirrettiin leikkausosastolle, jossa aloitettiin ensin passiivinen ja sitten aktiivinen fysioterapia. Potilas kotiutettiin 21. toukokuuta hyvässä kunnossa. Kuukausittaiset ja sen jälkeen vuosittain tehdyt lisätarkastukset osoittivat, että potilas oli hyvässä kunnossa ja ettei traumasta aiheutunut muutoksia.
Lähteet