Päivän pyhä 17. lokakuuta: Pyhä Ignatius Antiokialainen
Pyhä Ignatius, Historia: Antiokia nykyisessä Syyriassa on antiikin maailman kolmanneksi suurin metropoli, Rooman ja Aleksandrian jälkeen Ignatiuksesta tuli sen piispa noin vuonna 69, pyhän Evodiuksen, mutta erityisesti kirkon perustaneen apostoli Pietarin, jälkeen. siinä kaupungissa.
Alun perin ei-roomalaisesta pakanaperheestä kotoisin oleva Ignatius oli kääntynyt kristinuskoon myöhään elämässään evankelista Pyhän Johannes saarnaamalla, joka oli tullut aina noihin maihin asti.
Matkalla marttyyrikuolemaan
Ignatius oli vahva piispa, innokkaasti palava pastori.
Hänen kirkkonsa seuraajat kutsuvat häntä "tulen uskovaksi", aivan kuten hänen nimensä etymologia antaa ymmärtää.
Hänen piispan virkakautensa aikana alkaa keisari Trajanuksen kauhea vaino.
Myös piispa joutuu tämän uhriksi kieltäytyen peruuttamasta ja tämän vuoksi hänet tuomitaan kuljetettavaksi kahleissa Roomaan, missä raivokkaat pedot raatelevat hänet Colosseumissa Dacian voittajan keisarin juhlien aikana.
Näin alkaa hänen erittäin pitkä matkansa hirsipuuhun, jonka aikana häntä usein vartijat kiduttavat, kunnes hän saapui Roomaan ja hänen tuomionsa teloitettiin vuonna 107.
Pyhä Ignatius: seitsemän kirjainta
Matkasta kuolemaan meille on jäänyt seitsemän kaunista hänen kirjoittamaansa kirjettä, jotka ovat myös jäljittelemätön kertomus kirkon silloisesta elämästä.
Saavuttuaan Smyrnaan hän kirjoitti ensimmäiset neljä, joista kolme osoitettiin yhtä monelle Vähä-Aasian yhteisölle: Efesokseen, Magnesialle ja Trallille.
Niissä hän kiittää heitä monista kiintymyksen osoituksista.
Neljäs kirje sen sijaan on osoitettu Rooman kirkolle ja sisältää pyynnön olla estämättä omaa marttyyrikuolemataan, josta piispa pitää kunniaa, koska se pitää sitä mahdollisuutena jäljittää Jeesuksen elämää ja kärsimystä.
Kulkiessaan Troadin läpi Ignatius kirjoittaa vielä kolme kirjettä: Philadelphian kirkolle Smyrnalle ja jälkimmäisen kaupungin piispalle Polykarpukselle.
Viestissä hän pyytää uskovia tukemaan Antiokian kirkkoa, jota sen pastorin kohtalo koettelee, ja piispalle hän tarjoaa mielenkiintoisia ohjeita piispantehtävän hoitamisesta.
Meille on jäänyt lisäksi sivuja aitoa rakkautta Kristusta ja hänen kirkkoaan kohtaan, joka on ensimmäistä kertaa määritelty "katoliseksi"; todisteita kolmikantaisesta käsityksestä kristillisestä palvelutyöstä piispan, presbyterien ja diakonien välillä; sekä ohjeita siitä, kuinka torjua Doketistinen harhaoppi, joka uskoi Pojan inkarnaation olevan vain näennäinen eikä todellinen.
Mutta ennen kaikkea hänen kirjeissään luemme toiveen, melkein rukouksen uskoville, että kirkko pysyisi yhtenäisenä kaikkea ja kaikkia vastaan.